Posted by : SAFKA Friday, January 27, 2012

Suomalaiset sosiaaliviranomaiset harjoittavat lapsikauppaa, suomalaiset feministit pyrkivät tuhoamaan perheen instituutiona, ja Suomen luterilainen, ateistinen valtiokirkko tukee tätä kehitystä. Suomalainen sosiaalitoimi on “Gestapo ilman Führeriä”. Näin kertoo suomalaisen viharyhmän johtaja Johan Bäckman venäläisille tiedotusvälineille.

Bäckmanin rasistisen viharyhmän julkilausuman mukaan venäläinen nainen ei voi olla feministi. Venäjällä äiti huolehtii lapsensa hyvinvoinnista, kurista ja koulutuksesta, kun taas suomalaiselle feministinaiselle koti on vankila. Tämän ristiriidan takia Suomessa sorretaan venäläisäitejä pelkästään etnisin perustein, ryhmittymä väittää.

Suomi ei aio solmia huoltajuuskiistoja koskevaa kahdenvälistä sopimusta Venäjän kanssa, vaan vaatii, että kiistat ratkaistaan Haagin lapsikaappaussopimuksen puitteissa, mitä Venäjä ei ole edelleenkään ratifoinut. Bäckmanin ryhmittymä sen sijaan esittää, että Venäjän Helsingin suurlähetystö sekaantuisi Suomen oikeusasteissa käsiteltäviin huoltajuuskiistoihin.

Bäckmanin joukkio pyrkii pilaamaan suomalaisten ja venäläisten ystävälliset suhteet ja riistämään Suomessa asuvilta perheiltä oikeuden lastensuojeluun. Tässä Kremlin tukemassa propagandakampanjassa pääasiallisia uhreja ovat hädänalaiset perheet ja lapset, joita käytetään kyynisesti hyväksi Venäjän sisä- ja ulkopoliittisiin tarkoituksiin.

Suomen antifasistinen komitea tuomitsee Venäjän viranomaisten ja niiden suomalaisten jouksupoikien kampanjan Suomessa asuvien lasten oikeuksia vastaan. Kehotamme Suomen viranomaisia harkitsemaan oikeustoimia niitä vastaan, jotka käyttävät väärin hädänalaisten perheiden luottamusta ja mustamaalaavat Suomen lastensuojelua.

Helsinki, 26.01.2012

Suomen antifasistinen komitea

{ 3 comments ... read them below or Comment }

  1. Hyvän kirjoituksen jatkeeksi haluan vielä lisätä yhden "kummallisuuden" viharyhmän toiminnassa.

    Moskovassa viharyhmä järjestää jopa melenosoituksia yhden lapsen karkoittamiseksi Venäjään! Halutaan ilmeisesti Anton-poikaa siirrettäväksi venäläiseen orpokotiin. Lapsi asuu tänään lainvoimaisen päätöksen mukaisesti isänsä luona, mutta myös Rimma-äiti asuu Suomessa jossa elinolosuhteet ilmeisesti ovat hänenkin mielestä paremmat kuin Venäjällä.

    Mikael Storsjö

    ReplyDelete
  2. "Bäckmanin joukkio pyrkii pilaamaan suomalaisten ja venäläisten ystävälliset suhteet"

    Eli meinaatte tässä sanoa, että tällä hetkellä suomalaisten ja venäläisten ystävälliset suhteet Suomessa ovat okoo?

    Emme puhu tässä venäläisistä naisista, jotka toki käy teille perheenäideiksi ulkonäön ja kotipuuhien vuoksi.
    Puhutaan vaikka miehistä. Onko suhteet ystävällisiä? Oletteko varmoja?

    Antifa- toiminta ei tarkoita ongelman kekseliästä salailua eikä kaunistelua, se vaatii konkreettisiä toimenpiteitä, ja juuri sitä harrastaa Bäckmanin "viharyhmä". Ketä ne muuten vihaa?

    Miksi teidän pitää taistella Putinin russofobista puolueetta vastaan, kun täällä kotikulmillanne asiat ovat enemmän kuin russofobisia ja fasistisia.
    Katsokaa lehdistönne - punkit tulee Venäjältä, sudet tulee
    Venäjältä, tällaisen suomi-mökin venäläinen haluaa yms yms.
    Miksi ette esitä heille kysymyksiä aiheesta? Mistäkö syystä ne ylläpitää tätä propagandaa? En usko että levikkinsä romahtaa jos ne kirjoita paskaa Venäjästä jatkuvalla syötöllä. Vai mitä?


    Ai liikaa puuhaa olla yhteydessä lehdistön kanssa? Helpompi kirjoittaa tietsikkaan ei-mistään ja tuomita erilaiset kampanjat?

    Teillä ei ole aavistustakaan siitä, mistä te yritätte tässä kirjoittaa, enkä ole varma tämän projektin todellisesta tarkoituksesta. Mmmoro!

    ReplyDelete
  3. Suomen lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulalta kysyttiin mielipidettä Venäjällä ahkerasti Suomen asioita kommentoivan Johan Bäckmanin puheista ja toiminnasta. "Kun kuuntelen Johan Bäckmanin tulkintoja lapsiin liittyvistä asioista, en aina ole varma, puhummeko edes samasta asiasta. Minun on vaikea löytää hänen puheistaan faktoja", Aula vastasi. Hänen mukaansa Bäckmanin puheet herättävät Suomessa asuvissa venäläisperheissä pelkoa Suomen sosiaaliviranomaisia kohtaan. Olisi tärkeää, että perheet kokisivat sosiaalipalvelut hyödyllisiksi, eivät pelottaviksi, Aula sanoi.

    http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/58572-maria-kaisa-aula-interfaksille-johan-backmanin-puheet-herattavat-perheissa-pelkoa

    ReplyDelete

Tags

Antifa Antifascism Antifašism Antifasismi Antisemitism Antisemitismi Black Ribbon Day Boikott Bolshevism Bolshevismi Caucasus Chechnya Children Communism Crimea Dagestan Democracy Demokrati Demokratia Eesti Elections Eurooppa Europe Fascism Fašism Fasismi Finland Folkmord Free Speech FSB Genocide Georgia Hague Hate Speech Helsinki Historia History Hitler Holodomor Homofobia Homophobia Human Rights ICC Ihmisoikeudet Independence Itsenäisyys Journalism Journalismi Justice Kansanmurha Kaukasia Kavkaz Center Kirkko Kommunismi Krig Krigsförbrytelse Ksenofobia Laki Lapset Mannerheim Media Mustan nauhan päivä Muukalaisviha Natsism Natsismi Nazism Neuvostoliitto Perustuslaki Propaganda Putin Racism Rasismi Russia Russofobia Russophobia Ryssland SAFKA Sananvapaus Security Självständighet Soome Sota Sotarikokset Sotasyyllisyys Soviet Union Sovjetunion Stalin Stalinism Stalinismi Suomi Syria Syyria Talvisota Tampere Tartu Terrorism Terrorismi Totalitarianism Totalitarism Totalitarismi Tshetshenia Turvallisuus Ukraina Ukraine Uskonto USSR V Day Vaalit Världskrig Venäjä Vihapuhe Viro Voitonpäivä War War Crimes War Guilt WWII Xenophobia Антисемитизм Антифашизм Безопасность Бойкот ВОВ Военные преступления Война Выборы Геноцид Голодомор Гомофобия Демократия Демократія День Победы Дети Европа Європа История Коммунизм Комунізм Конституция Ксенофобия Нацизм Независимость ПЖиВ Права человека Пропаганда Путин Радянський Союз Расизм Росія Россия Русофобия Свобода слова Советский Союз СРСР СССР Сталин Сталинизм Сталінізм Тампере Тоталитаризм Тоталітаризм Трибунал Украина Україна Фашизм Финляндия ФСБ Хельсинки Чечня Эстония
Powered by Blogger.

Copyright © SAFKA | Metrominimalist | Powered by Blogger | Designed by Johanes Djogan